I Mikkeli-Foorumi: Seniorit
Mikkelissä järjestettiin ihka ensimmäinen Mikkeli-foorumi 16.6.2009 Mikkelin torilla.
Tarve tällaiselle kaupunkilaisten, virkamiesten ja erilaisten yhteisöjen yhteiselle foorumille oli tullut esille niin valtuuston strategiaseminaarissa kuin Kuntaliiton Käyttäjäkokeilussa, jota olemme toteuttaneet Mikkelissä alkuvuonna 2009. Nyt olemme tarttuneet tähän haasteeseen ja organisoineet keskustelutilaisuuksia, jotka toivottavasti vakiintuvat osaksi Mikkeliä ja Mikkelin toimintakulttuuria.
Mikkeli-foorumien sisältö on yhdistelmä vakavaa ja hauskaa, kevyttä ja hieman tanakampaa asiaa. Foorumien idea on se että siellä käsitellään aina jotakin ajankohtaista teemaa jonka yhteisö itse nostaa esiin. Ensimmäisellä Foorumilla nostimme esille seniorit: Ikääntyvät kulttuurinuoret ja kkreisit kesäseniorit hyvien peruspalveluiden kaupungissa.
Materiaalit:
Käyttäjätoreille oli kutsuttu kaikki mikkeliläiset. Käyttäjätoreilla makusteltiin kaupungin kehittämisen kannalta tärkeitä asioita. Esillä oli konkarien Mikkeli ja nuorten Mikkeli. Käyttäjätorit olivat Kuntaliiton joululahja Mikkelille.
Alla I Mikkeli-Foorumin materiaali sekä palautteista koottu yhteenveto.
Kommentit
Jätä vastaus